Vertaisharrastajilta hankittua viisautta
Viime keväänä ostin purjontaimia puutarhalta. Niitä sai semmoisesta isosta kylvölaatikosta napata mukaansa muistaakseni viidenkymmenen sentin kappalehintaan. Oikein tanakoita taimia olivat ja hienoja purjoja kasvoi kompostinsekaisessa mullassa rinteessä olevan kohopenkin alaosassa. Nyt päätin kokeilla, onko noiden kasvattaminen yhtä vaikeaa kuin olin ajatellut. No eipä oikeastaan. Hyvin sattuivat itämään ja eilen oli aika uusia niiden kevätlook. Latvoista kolmannes pois. En nyt ole varma, oliko tuo juuri hyvä mitta, mutta ainakin leikkasin huojuvat osat pois. Mittaa jäi vielä viitisen senttiä. Puutarha.netin keskustelupalstalta kävin vinkkejä lukemassa, ja siellä kerrottiin ammattiviljelmillä leikattavan purjojen latvat. Jos joku on keksinyt hyvän tavan, niin sitä kannattaa hyödyntää. Veikkaan, että tuossa on viitisenkymmentä tainta. Yli oman tarpeen siis, mutta ylimääräiset ajattelin tänä keväänä mennä myymään Tammelantorille. Saapahan ainakin siemenpussin hinnan ja taimimullat sillä rahalla hankittua.
Tarjouspioneita ja nurmikonpäällyskukkapenkin tekeminen


Helppo kukkapenkin perustaminen
Pionien penkkikin on meillä suoraan nurmikon päälle perustettu sanomalehtitekniikkaa hyväksikäyttäen. Minä ajan ensiksi nurmikon aivan puliksi, jos jaksan. Sitten kanttaan kanttausraudalla penkin reunat ja teetän miehellä penkin ympäri pienen ojan, ehkä 15 cm leveän ja 10 cm syvän. Penkkiä reunustavan ojan täytän hiekalla, jolloin sen päältä voi ajaa ruohonleikkurilla ja ne nurmikon puolelta puskevat rikkaruohot on helppo nypätä irti hiekasta.
Sitten laitan kastellut sanomalehdet nurmikon päälle vähintään 15 cm lomituksin. Lehtien paksuus vaihtelee sen mukaan, paljonko niitä sattuu olemaan. Ilmaisjakelulehdet laitan vain auki, ja olisiko siinä silloin parikymmentä kerrosta lehteä ja lomituksen kohdalla enemmänkin. Ruskeaa aaltopahviakin voisi kyllä käyttää. Sitten kasaan lehtien päälle mitä sattuu olemaan. Yleensä on jotain risuntynkää ja ojanpohjalta saa monesti haravoitua haavanlehtiä, joissa on sopivasti mukana myös hieman savimaata ja kastematoja. Niitten päälle sitten laitan turpeen ja mullan sekoitusta sen verran, että lehtimassa peittyy. Ehkä viitisen senttiä. Sitten istuttaessa laitan taimien kohdalle kasaan paksummat keot.Tämä on osoittautunut ihan hyväksi konstiksi, kun vesi ei ainakaan jää seisomaan taimien juurenniskoille. Sitten kun taimet vähän kasvavat, saatan lisäillä kompostia tai mitä milloinkin sattuu olemaan. Kasvavat taimet pääsevät sitten aikanaan sanomalehtien läpi multakerrokseen ja näyttävät pärjäävän aivan hyvin.
Esikasvatusraporttia
+(480x640).jpg)
Kohtalainen tilanahtaus alkaa vallita parhaimmalla kasvatuspaikalla. Lounaisikkunalla valoa riittää pitkän aikaa päivästä. Siihen on vain nyt jo laitettu niin paljon taimia kuin yhteen kerrokseen mahtuu. Odottelenkin kuumeisesti kasvilamppua, jonka alle saisin laitettua taimia pimeämpäänkin tilaan. Toivottavasti saapuu heti ensi viikolla. Alkaa olla aika laittaa kasvihuonekurkut jo kasvamaan. Maissitkin voisi jo parin viikon päästä laittaa, että eivät ole ihan rimpuloita ulosistutusvaiheessa.
+(480x640).jpg)
Tomaatintaimia tuli ensimmäisestä koulinnasta kuutisenkymmentä. Vielä on puoli tusinaa Tigerellaa ruukuttamatta, kun ne unohtui laittaa kasvamaan aiemmin. Marmandet on ruukutettu jo, mutta ne ovat naurettavan pieniä. Jospa ne siitä.
.jpg)

Tuossa vielä lähempää kuvaa maissien kasvusta. Tukikepit ovat bambuisia grillitikkuja. Oikeassa yläreunassa hojottavat vesimeloni Sugar Babyn taimet. Pienoinen kynnys on käydä niihin käsiksi, kun katkeamisriski on suuri. No vielä varmemmin ne saa poikki, jos jättää tuohon ja siitä yrittää istutella sitten suoraan kasvihuoneeseen (jota ei vielä ole).
Basilikapuskia ruukutettiin tänään lasten kanssa 26 kappaletta. Violetteja tuli kymmenkunta ja loput vihreää. Vielä on tuossa ainakin kahdeksaan ruukkuun alut. Ruukut nyt vain ovat vähän kortilla, vaikka niitä askarrellaankin muutaman kappaleen päivävauhtia.
Taimiruukun askarteluohje
Purkkien alaosat on tietenkin ensin leikattu sellaisenaan tomaatintaimille, että niille saadaan tarpeeksi korkea tila juurille. Sitten avataan yläosan liimaukset, että saadaan pääty auki. Nurkat leikataan taitoskohtaan asti avonaisiksi. Korkillisista purkeista korkkiosan joutuu leikkaamaan irti. Korkkilipare kannattaa laittaa sisimmäiseksi ruukkuun. Sitten vain taitellaan leikatut lipareet päällekkäin ja suljetaan vaikkapa maalarinteipillä. Kuvan teippaukset ovat kolmevuotiaan käsialaa, joten onnistuvat kyllä kaikilta aikuisilta.



Kotitarvepottufarmarin mietteitä
Perunanvarsissa kuistilla on nuput. Saa nähdä, koskapa mahtaa tuo yksilö malttaa kukkia. Tänä vuonna tilasin neljää erilaista perunalajiketta kokeiluun. Lajikkeet ovat Solist, Melody, Blue Congo ja Rosamunda. Yleensä olen kyllä jääkaapin jämistä kasvattanut perunaa, mutta viime vuonna laitettiin ihan rikkaruohontukahdutusmielessä 10 kiloa Solistia ruohokatteen alle kasvamaan. Satoa tuli aivan riittävästi, vaikka suuri osa kärsikin juurisepän vioituksesta ja vihertymisestä katemateriaalin jäätyä niukanlaiseksi joutomaalle tehdyllä pottumaalla. Ja paikka oli litimärkä savimaa, viime kesänä olisi sille paikalle paremmin sopinut riisin kuin perunan viljely.Täytynee tänä vuonna tehdä perunamaa nurmikon päälle rinteeseen, jos suinkin onnistun saamaan jostain olkia niille katteeksi. Parasta kasvimaata en raski perunalle antaa. Luomuperunan ostohinta on vielä aivan kohtuullinen kaupassakin, joten kovin suurille palkoille ei tämmöinen kotitarvepottufarmari pääse. Mutta onhan se mukava tunne nostaa perunaa omasta maasta, ja ainakaan meidän ruokakaupoissa ei tuota violettia pottua ole myytävänä. Vähän aikaa sitten luin violettien kasvien hyväätekevyydestä ihmiselle, joten koitetaan nyt vaikka sitten violettia perunaa. Violettia porkkanaa olen koemielessä kasvattanut aiemmin, mutta se ei ollut nättiä keitettynä. Vesikin värjäytyi rumaksi. Tuoreraasteena se menisi paremmin, mutta ehkä jätän violetit porkkanat nyt tältä kesältä kasvattamatta.
Lisää kylvöjä vielä tehty ja kevätleikkuut aloitettu
Männäviikolla olen kylvänyt uuden Kotipuutarhalehden artikkelin innoittamana kahta kääpiösamettikukkaa ja yhtä rohtosamettikukkaa. Kääpiösamettikukista Lemon Star on itänyt mallikkaasti, Ursula kituliaammin. Rohtosamettikukat laitoin vasta eilen postimyyntitaimien XS-kokoisiin kuljetuspakkauksiin. Viime vuonna idätin siinä palsternakkoja, mutta koitetaan nyt noita samettikukkia. Näitä samettikukkia kasvatan pääasiassa luomuksi kaalikasvien tuholaissuojaksi, sillä en kamalasti tykkää keltaisista kukista. Mutta katsotaan nyt, jos nämä syötävät samettikukkalajit poistaisivat sitä epäinnokkuutta.
Lumen alta eteläseinustalta paljastuneet viiniköynnöksetkin käväisin eilen leikkaamassa. Se oli äkkiä tehty, kun ovat vasta toissasyksynä istutettuja (ellen väärin muista). Kohtelin niitä ensimmäisen syysleikkauksen tapaan, jonka tein nyt tosin myöhässä. Vain kaksi versoa jätin, ja nekin pätkäisin niin lyhyiksi, että vain 2-4 silmua jäi kuhunkin versoon.
Lisää kasvatettavaakin olen vielä tilannut, kun löysin erikoisempia siemeniä. Ruokaa nyt lähinnä ihmisille, mutta myös toivottavasti tulevia kanoja silmällä pitäen muutamia kasvien siemeniä. Mutta niistä sitten enemmän, kun ovat saapuneet. Iloa ja valoa päivääsi!
Hui kuinka paljon sulla on kaikkee viljelyspuuhaa siellä! Mä oon taas myöhässä, joten taidan turvautua puutarhan ja äidin esikasvattamiin taimiin. :) Tuota kukkapenkkivinkkiä taidan käyttää. Syksyllä kaivoin pihaan kukkasipuleille penkkejä, ja totesin sen ihan hirveäksi hommaksi. Homma on jees siinä kohdissa, mihin on tuotu pintamaata muualta, mutta jos joutuu kaivamaan meidän omaan, alkuperäiseen pihasaveen, niin hiki tulee ja usko loppuu. :D Eikä tota tuontimaatakaan ole kuin hitunen tuossa pinnalla. Ja pioneja, niitä aion hankkia, kunhan keksin, mihin kohtaan ne istuttaisin. :)
VastaaPoistaMeillä on siis kans tiukka savimaa ja yks rekallinen vain ostomultaa laitettu nurmikolle tarttumapinnaksi ja kasvimaalle aluksi. Mitään ei kyllä kannata kaivaa, sen olen oppinut. Viime kesänä istutettiin omenapuukin nurmikon päälle ja kasattiin sitten juurille vain kunnon keko kompostimultaa. Saa nähdä, kuivuuko vai eikö.
VastaaPoistaMutta ei muuta ku jemmailet kaikkea eloperäistä, mitä suinkin tontilta löytyy ja kasailet siihen savimaan päälle sitten penkkejä. Kasvit viihtyvät niissä hyvin, ja eipähän ainakaan kosteus karkaa maan sisään!
Ja jos meillä on tässä kevään mittaan tapaamisia, niin multa voi edullisesti tilata taimia, jos on sellaista, mitä tarvit/haluat!