Basilikankasvatuksen lyhyt oppimäärä
Eilen taisin siitä puutarhurin muistista... No olen tässä pari päivää ihmetellyt, miten voivat basilikat niin kovin epätasaisesti itää. Syy selvisi tänään. Violetit basilikathan ne siinä muka hitaasti itivät. Ei ole enää lähinäkö entisellään, ja violeti idunalut maastoutuivat niin tehokkaasti, että en huomannut mitään, enkä siis muistanut. Melkein yhtä pitkiä ne kuitenkin ovat kuin vihreätkin idut. Kyllä tästä nyt pitäisi basilikaa tälle kesälle riittää, ellen jotain töppää ja pahasti.
Haluatte tietenkin kuulla, miten noin hienosta alusta huolimatta voi epäonnistua. Enimmäkseen sillä lailla, että lähtee kesäaamuna jonnekin ja jättää avaamatta täysin manuaalisesti toimivan kasvihuoneen tuuletusluukun. Kun sitten iltapäivällä palaa, on kasvihuoneessa semmoinen reipas 40 astetta lämmintä. Tämän kun toistaa kohtalaisen säännöllisesti, niin karskimmatkin basilikat loukkaantuvat. No toinen tapa on sitten semmoinen, että unohtaa kastella basilikaruukkuja, niin niistä tulee kituliaita ja suorastaan väkeviä, eikä mitään makunystyröiden hellijöitä. Kolmas on semmoinen, että laittaa nätteihin ruukkuihin kulkuväylien reunamille. Metriset ja sen alle olevat ohikulkijat tönivät ruukut nurin ja tallovat päältä. Mutta olen minä onnistunutkin, monta kertaa ja basilikaa on syöty.
Basilika kannattaa säilyttää pakastettuna! Puutarhaperjantai-ohjelmassa suositeltiin pakastamaan eikä kuivaamaan. Sama koskee persiljaa. Ei muuta kuin tuoreena silpuksi ja pakastimeen pienissä pusseissa taikka isommassa pehmeämuovisessa astiassa. Siitä sitten saa tarpeen mukaan otettua "tuoretta" yrttiä ruokaan. Pakastetun ja kuivatun basilikan ero on valtava.
Kirjoittelen jossain vaiheessa tarkemminkin aiheesta, mutta mainitsen jo nyt. Kannatan
kumppanuusviljelyä. Sen idea yksinkertaisuudessaan on kasvattaa lähekkäin kasveja, jotka hyötyvät toistensa seurasta. Istutan siis basilikoja aina myös tomaattien juurelle. Nyt koitin ensimmäistä kertaa laittaa jo taimikasvatukseen nämä kaverukset lähekkäin. Pari lapsista sai oman rasiansa. Ihan siis vain käytetty viinirypälerasia, jonka pohjalle laitetaan muovipussi estämään mullan varisemista. Fiksumpi tekisi niin, että laittaisi rasiat jollekin vadille, niin valuisi sitten ylimääräinen kasteluvesi pois. No minä en yleensä ole liikaa kasveja kastellut (ennemmin kärsivät kuivuudesta), niin teen sitten tällä tavalla. Tuossa lasten rasiassa on Bloody Butcher -tomaattilajike, joka on erittäin varhainen pensastomaatti. Niin lukee pussin kyljessä ja sitä toivon. Näkee sitten syssymmällä, miten oli.
Tomaatin itämiset
Ensimmäisinä kylvetyt tomaatit ovat sirkkalehtivaiheessa. Laitoin ne jo ikkunan eteen pöydälle valoa saamaan. Jospa loputkin sieltä sitten ponnistelevat, vaikka eivät koko aikaa saaneetkaan nauttia leivinuunin lämmöstä. Tuohon mittaan siis viidessä päivässä kuiviltaan laitettuna. Ehkä päivän olisi voinut nopeuttaa vielä
täällä esitetyllä konstilla. Olen tuota metodia koittanut jonain vuonna, mutta nyt olen niin ajoissa liikkeellä tomaattien kanssa, että en sitten suuremmin viitsinyt enää itämistä tehostaa. En ole vielä hankkinut mitään kasvivalaisinta, joten ihan luonnonvalolla kasvattaessa on tomaateille aikaisin kylvöajankohta vasta maaliskuulla.
Tuohon minikasvihuoneeseen laitoin Tiny Tim -pensastomaattia ja Outdoor Girliä. Tähtäimessä oli laittaa aina kaksi siementä yhteen pottiin, ja toinen sitten pitäisi raskia nyppäistä pois. Viime yönä havahduin siihen todellisuuteen, että tälle keväälle ei ole toistaiseksi kasvihuonetta. On kyllä iso määrä ikkunoita, jotka saimme kaverin ikkunaremontin tieltä hakea pois. Enää täytyy suunnitella ja rakentaa siis. Hätätapauksessa kehitän vain jotkut talon eteläseinustalle laitettavat tunnelintyyppiset niistä, mutta toiveissa olisi kuitenkin ihan oikea nätti lasinen kasvihuone. Raporttia pukkaa sitten ihan varmasti, kun raportoitavaa on.
Ja sitä vanhan muistelua
 |
| Kartta 2011 |
Olen peräti muistanut piirtää kahtena vuonna peräkkäin kartat kasvimaasta. Tämä on ollut varsin hyödyllistä parinkin syyn takia. Ensinnäkin jos kuva on suunnilleen mittakaavassa, niin voi suuntaa-antavasti laskea, montako mitäkin tainta voi ajatella istuttavansa. Ja jos tilaa ei ole, niin ruusukaaleja ei voi kolmea enempää laittaa. Semmoista se on. Toisekseen kun pitää tallessa useamman vuoden kartat, niin voi noudattaa vuoroviljelyn periaatteita.
No minulle on käynyt sillä lailla, että ihan joka vuosi on viljelyala laajentunut vähän kerrallaan. Aluksi taisi olla vain neljä viljelylaatikkoa, jotka teimme haavanrungoista. Sitten niitten viereen ruvettiin tekemään kohopenkkejä ja sitten tuli satoa enemmän ja naatteja kertyi ja nälkä kasvoi syödessä ja nurmikkovastaisuuteni lisääntyi ja tähän on tultu.
Näistä kartoista tarkkasilmäiset ainakin näkevät tuota kumppanuuskasvien ideaa. Mikähän siinä mahtaa muuten olla, että kasvit, joita syödään yhdessä, viihtyvät yhdessä? Ajatelkaa nyt sitä tomaatti-mozzarella-basilika -salaattia. Tai tomaattikastiketta, jossa on paljon basilikaa. Ja sitten minulla on semmoinen penkki, jonka olen nimennyt kurkkusalaatiksi. Sen takia, että siinä kasvatan kaveruksia avomaankurkku, tilli ja sipuli. Hyvin kasvaa ja hyvää tulee.
 |
| Kartta 2012 |
Yhtenä ajatuksena kumppanuuskasvien kasvattamisessa on se, että luonnossakin kasvit kasvavat yleensä sellaisten kanssa, mistä ne hyötyvät eniten. En nyt symbioosia tarkoita, vaan että yksinkin kasvi menestyisi, mutta viihtyy paremmin jonkun toisen kanssa. Toinen ajatus taas on, että pieneltäkin alalta voi saada mittavan sadon, kun viljelyala voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Oikein hyvä esimerkki on tuo kurkkusalaattipenkki. Kurkuntaimien istutusväli on yleensä 20*80 cm. Eli taimille 20 cm etäisyyttä rivissä ja rivien väliin 80 cm. Mitä tilanhukkaa, jos pelkästään kurkkuja kasvattaisi! Kurkkujen väleihin voi hyvin laittaa tillin siemeniä ja sitten taas rivien väleihin sipulinistukkaita. Kasvutapojen eroavaisuuksien takia kaikille riittää elintilaa.
Kumppanuusviljelyn kanssa perinteinen mulloksella pitäminen ei oikein onnistu. Maa on liian täyteen istutettu, että sitä mahtuisi harailemaan. Mutta silloin otetaankin kehiin laiskan puutarhurin paras apukeino eli maan kattaminen. Rivivälit peitellään esim. ruohosilpulla, niin haraaminen jää täysin turhaksi. Maa pysyy kuohkeana katteen alla, ja katteesta liukenee myös tarvittavaa lannoitetta. Ja sekin vielä, että kate estää valtaosan rikkakasvien kasvusta.
Tässä sitten todellisia kuvia, joista olen karttaa hahmotellut.
Ja mitä niistä suunnitelmista sitten versoi...
Puutarhafilosofiaani
- Sen pitää olla hauskaa
- Sen pitää olla helppoa
- Sen pitää olla esteettistä
- Sen pitää olla mahdollisimman vaivatonta
- Se voi maksaa jotain, koska harrastus maksaa, mutta
- Se ei saa tulla liian kalliiksi
- Epäonnistuminen sallittua, koska
- Oppiminen on arvokasta
- Luontoa ei voi hallita
- Luomua kautta linjan
- Kohopenkit, kateviljely ja kumppanuuskasvit ovat ihan parhautta
- Kierrätys on jees
- Ruuankasvatus voittaa kevyesti nurmikonkasvatuksen
- Omavaraisuus olisi hienoa
- Hiilijalanjäljen soisin pienenevän
Nuo nyt ovat tuommoisia omaa puutarhanhoitoani koskevia väittämiä, joiden perusteella yleensä toimin. Availen noita varmaan myöhemmin, tai taitavat ne tulla esille muiden tekstien lomassakin.
Tällaisen ajatusmaailmani kehittymiseen ovat tietenkin vaikuttaneet kovasti aikaisemmat kokemukseni puutarhahommista. Lapsena sain yliannostuksen suuresta savisesta kasvimaasta. Hoidin kyllä palkintojen toivossa 4H-palstaa ja palkintoja keräsinkin. (Niitä sai työtunneista, ei saavutuksista). Mutta 200 rivimetriä porkkanaa rikkaruohoisessa maassa on oikeasti ennemmin tuskaa kuin hupia. No ehkä sitä ei ollut aivan 200 metriä, mutta valtavalta määrältä se tuntui, kun piti kitkeä rikkaruohoja niitten mitättömien porkkanantaimien vierestä. Silti pidän äärimmäisen arvokkaana kaikkea sitä tietoa, mitä silloin kertyi kasvimaan hoidosta ja rohkeutta kokeilla uusia lajikkeita. 4H:ssa oli ainakin silloin nimittäin semmoinen valmis paketti erilaisia siemeniä, jotain harvinaisempiakin silloin tällöin joukossa, ja niitä sitten kasvatettiin.
Tällä vuosituhannella sitten omaa pihaa laittaessa olosuhteet ovat vaikuttaneet ajatuksiini ja toimintatapoihini. Kotimäki on aurinkoinen entinen heinäpelto, jossa oli ohkainen ruokamultakerros ja sen alla savea. Pihaa on laitettu pienellä budjetilla hitaasti ja vähän kerrallaan. Puutarhurilla ei saa olla liian kiire.
Kävin iltahämärässä pihalla. Eteläseinustalla oli jo maata näkyvissä. Kevät ei petä tänäkään vuonna. Puutarhurilla on aina toivoa.
Pari päivää sitten siirsin hajakylvetyt timjamit omiin astioihinsa. Ovat vieläkin liian tiheässä, mutta eiköhän noista harvennusleikkauksilla tule syötävää. Timjamit ovat tuossa takarivissä maitopurkeissa. Etualalla puolestaan on pari pinkin pelargonian pistokasta, jotka ostin Honkasen puutarhalta, sekä pari vaaleanpunaista lumihiutaletta. Olin kaupassa latonut kennoon jo yli kymmenen tainta, kunnes muistin vakaan aikomukseni, etten oikeastaan osta uusia kukkia tänä kesänä. Lumihiutaleet ovat välttämättömyys amppeliin ja pinkit pelargoniat samoin. Viimekesäiset pinkit Toscana Verat nimittäin näyttävät kuivaneen kellarissa kuoliaaksi asti. Harmi! Ne eivät muutenkaan lähteneet mihinkään kasvun lentoon, niin suurta iloa ei niistä kerennyt kaikenkaikkiaan olla. Mutta jospa näistä nyt saisin varjeltua isommat yksilöt talvenkin yli. Ainakin ovat nyt hyvässä kasvuvauhdissa jo. Sen tein erilailla, että poistin pistokasta ympäröineen kuitukankaan, joka ei näytä ainakaan parissa vuodessa maatuvan. Jospa nyt pääsisivät sitten juuretkin parempaan kasvuun.
Omista valkoisista talvetetuista pelargoneista napsin pistokkaita. Näyttävät ainakin toistaiseksi kovin elinvoimaisilta. Basilikastakin nappasin pari pistokasta ihan koemielessä. Tuo on siis ihan kaupan ruukkubasilikasta, mutta kasvi se on sekin, joten periaatteessa basilikan pitäisi lähteä tuosta nyt versomaan juuria.
